Tinderin tutkailua vol 2

Pettymys omalla naamalla tehdystä Tinderprofiilista oli nielty ja mittumaarikin oli mennyt perselleen, kun ainuttakaan lähestymiskieltoa ei ollut hankittu, joten oli aika korjata tilanne. Tällä kertaa päätin tutkailla näkökulmia kyseisellä sinkkujen kaatopaikalla hameväen näkökulmasta. Olin rapsutellut tuskastuneena päätäni profiilin suhteen sen verran hanakasti, että ennenaikainen pälvi oli orastavassa tilassa. Sitten lamppu välähti ja sain mielestäni loistoidean. Pyysin erästä, oman perseensä nykyään mielenkiintoiseksi kokevaa, naisihmistä ottamaan tarakastaan minulle kuvan ja kerroin käyttötarkoituksen. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se, että kyseinen upeus pyysi teini-ikäistä tytärtään paparazaamaan tuon perberikuvan ja tyttären hämmennys hälveni tietoon, että kuva tulee eräälle laihdutusporukalle; miten päästään fatistä fitiksi pelkästään pienentämällä vaatekokoa.

Kuva oli aivan täydellinen, kuten tuo farkkupersekin, enää puuttui naseva teksti. Taisin olla tässä kohtaa maanisessa tilassa, sillä kuvan innoittamana bio muuttui ajatuksesta tekstiksi. Sain aikaiseksi seuraavanlaisen profiilin. Ne ketkä aiempia tekstejä lukeneena kuvittelee, että kyseessä on roastaus edellisten tekstien päähenkilöä kohtaan, erehtyy vahvasti. Tämä on täysin eri henkilö ja aivan oman pääkoppani keksimä fiktiivinen henkilö, jolla vaan sattuu olemaan sama nimi.  

Väsäsin profiilin muutkin kohdat pieteetillä kuntoon ja tässä kohtaa olin vielä näkymättömässä tilassa, odottaen sopivaa H-hetkeä. Touhutippa lahkeessa, aavistuksen vapisevassa pelkotilassa odotin mitä profiilin lanseeraus tuo tulleessaan. Laitoin profiilille aivan samat hakuspecksit, kuin omallenikin, jotta saadaan täydellinen verrokki edelliseen. Kertauksena; 27-43-vuotiaat epätoivon saartamat miehet 45 kilometrin säteellä. Agenda oli myös täysin sama, kuin aiemminkin, päätin vetää pahasta aavistuksesta huolimatta aivan kaikki kotiinpäin niin sanotusti.
Asetukset - näytä minut Tinderissä, se oli menoa nyt.

Olin ollut sekunnin näkyvässä tilassa ja vetänyt ensimmäisen turjakkeen oikealle, kunnes jo matchi paukkui näytölle. Olin kuin hetero eksyneenä homobaarissa; mitähän vittua täällä tapahtuu? Ei auttanut kuin jatkaa, päätin tehdä tilanteessa uuden ennätyksen siinä täysin onnistumatta. Lähes jokainen munahousu, joka pääsi toimestani hyväksyttyjen listalle, napsahti samantein matchiksi. Hämmennys vaihtui aavistuksen vitutukseksi ja päätin vaihtaa taktiikkaa. Sormityöskentely oli kuin Kultainen harmonikka-kisassa ja päätin voittaa pelin tuoman haasteen. Tässä kohtaa en edes laskenut vetomäärää, vaan suvereenisti ajattelin sen olevan täysin sama, kuin meillä kyrväkkäillä. Onnistuneesti sain pelin ”game over”-tilaan, jonka jälkeen oli varmistettava täyskaatojen määrä. Tässä kohtaa hedelmäpelin lukumäärä näytti reilua 50 varmistettua saalista. Ajanmittaan Tinder paukkui tasasen tappavaan tahtiin ja lukumäärä ensimmäisellä vedolla päättyi lukemaan 85. Laskin matikanoppettaja Maineen opeilla sen tekevän vaivaiset 85% osumatarkkuudeksi. Pienempi vitutus vaihtui vähän isompaan.  

12 tuntia myöhemmin minulla oli mahdollisuus jatkaa tutkimusretkeä sinkkuseulassa. Alkuun pieni sormiverryttely ja urku auki. Vetelin innokkaana, kuin teinipoika ilman kumia kesäfestareilla. Onnekseni omalla kohdalla tuo vetely oli hyvin turvallista, eikä tarvitse rannelukko päällä kaasutella Suzukilla 9 kuukauden päästä pakoon teiniviiksi väpättäen. Uurastus oli tällä kertaa vieläkin vaikeampaa, match toisensa perään paukkui näytölle, keskeyttäen hyvin aloitetun ja tarkkaan harkitun jobin. Hommasta alkoi mennä maku, sillä joka saatanan silmiin iskenyt; ”Sinulla on uusi match”- ilmoitus nosti vitutusta ja hampaiden kiristely karisti kiilteet lopuistakin legoista. Homman mielekkyys oli kääntynyt päälaelleen. Uurastus oli kuitenkin nopeasti ohi, kuten huolettoman kotiäidin baari-ilta. Sormi oli tehnyt valtaisaa ja arvokasta työtä, kuten koronakaranteenissa olevan tartuntaa pelkäävän naarasnymfon; toisella meistä sormi paloi näyttöön ja toisella ”mansikka” on turvoksissa ja hieman arka. Oli taas kerran konsensuksen aika.  

Katsoin ”loppulaskua”, joka näytti lukemaa 285. ”Mitä vittua, kyselee epätoivoinen Sysmästä ja jatkaa,?” - oli ensimmäinen ajatus, mitä mieleeni tuli. Luulin suorittaneeni 2 x 100 vetoa ja taas kerran algebraa käyttäen, tuo tulos ei voi millään pitää paikkaansa. Mietin hetken, että  tekisi mieli ottaa yhteys tuohon oikeaan Kaislaan ja kysyä neuvoa kyseiseen dilemmaan, sillä hänellä oli jäätävä tietotaito juuri tämän sovelluksen ominaisuuksien tiimoilta. Päätin kuitenkin jättää asian suorittamatta, ettei oma, tässä kohtaa erittäin herkässä jamassa oleva, mielentilani enempää saisi kolauksia. Seuraavalla kierroksella päätin ottaa vetämisen yhtä varovasti, kuin nuorempana saman päivän aikana seitsemännen suoritetun kykloopin nylkemisen. Ensi kerralla lasken vedot ja hyvin tarkkaan.

Tulen myöhemmin paremmin puimaan geneerisellä tasolla matchien sisältöä ja herrojen toimintaa, mutta ennen seuraavaa vetelyä päätin hiukan tutkailla muutaman matchin sisältöä pistokokein. Olen aina kuullut naisten valittavan miesten profiileissa sali-, auto, purjevene ja/tai moottoripyöräkuvista, päätin siis etsimällä etsiä tällaiset käsiini. Löysin yllättävän helposti parikin oivaa kohdetta ja ajattelin lämmittää itselleni turpasaunan. Hiukan ehkä matchien määrästä angstaavana päätin testata kyseisesten herrojen huumorintajua, sekä egon lujuutta. Ensimmäisessä profiilissa oli herra, joka oli päättänyt kostuttaa neitojen mirrien riippukeinut virkamiesasullaan, jatkaen sali- sekä moottoripyöräkuvalla. Kaiken tämän kruunasi teksti, josta hän oli kirjoittanut ensimmäisen sloganin ja loput oli leikkaa-liimattu ihan varmasti netistä. Profiiliteksti alkoi näin ”alfa uros”, joka virvoitti mieleni pienen pieneen kiusoitteluun, olin kuin Vaahteranmäen Eemeli pahanteossa. Seuraavassa kahden sanailijan miekkailua:

Minä: ”Ei pelastuslaitoksen kypärä ja haalari vielä alfaa tee”
Hän: ”eikä se pelkkä perse naista tee”
Hän: ”Eli miksi et näytä kasvojas?”
Minä: ”Ei niin. Alfa osais kirjoittaa sanan yhteen, eli oikein”
Hän: ”Ja muu kuin elämäm koululainen tai narkki näyttäis kasvot tinderi;D"
Hän: ”Tinderis”
Hän: ”Tai joko olet naimisis petät miestäs tai sit oot niin saatanan ruma ettei sul tulis omalla naamalla yhtää mätsiä;D"
Minä: ”Sä aloit palomieheksi, koska halusit kerrankin pitää isoa letkua kädessä ja ajat motskarilla, että olis jalkovälissä kerrankin jotain suurta ja varsinkin kovaa? Sitten mainostat julkisesti olevas alfa. Jos olis hattu, nostaisin. Sun olematon itsetunto kestää näimmä omalla kohdalla aika monta pettymystä ;)"

Tässä kohtaa leikki loppui, koska alfa pakeni paikalta. Toivottavasti herran turhan suuri luulo itsestään ei vaipunut vieläkin huonompaan jamaan. Jos hän tietäisi, että vastassa kurmuuttamassa olikin digitaalinen transu, eikä ihan niin paljoa alfoja vihaava synnyttäjä, hän voisi edelleen pystypäin esittää rooliaan. Henkinen kuohitseminen oli tapahtunut.  

Päätin kokeilla sanaleikkiä vielä toisenkin herran kanssa, juuri sellaisen, joita naiset sanojensa mukaan vihaa, mutta päättää kuitenkin viedä treffeille, koska haukkari. Seuraava herra koki karvaan rakkauden pettymyksen ja taas ihan aiheetta, mutta minkä sitä itselleen tässä kohtaa mahdoin. Kaveri oli kyllästänyt profiilinsa eri asennoissa otetuilla salikuvilla ja jättänyt kirjaimet näppäilemättä. Seuraava intohimoinen kohtaaminen meni näin:

Hän: ”Hmm mitenköhän mä päädyin tykkäämään tästä:D”
Hän: ”ei siinä mitään vikaa mutta yleensä kiva nähdä ensin naama :D”
Minä: ”Mistä tietää, että sä oot käyny salilla?”
Hän: ”Kui”
Hän: ” Epäilevä hymiö”
Minä: ”Salikortista ainoastaan;)”
Hän: ”Ei ihan aukea :D”
Minä: Hei siimaleikkuri, treenaa enemmän käsiä ja vähemmän silmiä naisten perseissä ;)!. Senkin tuhmeliini”

Taas kerran tyhjä arpa, vaikka toivoin hiukan pidempää sanallista väittelyä. Taisi salinovi käydä ja ojentaja saada pikkasen reippaampaa aktiviteettia. Oli aika rauhoittua ja jatkaa tätä loputtomalta tuntuvaa tinder-retriittiä.

Otin kapulan käteen ja laskin huolellisesti jokaisen vedon, tulokseksi sain 300 oikealle vedettyä kesähessua. Laskin tämän jälkeen saldoksi jotakuinkin 481 matchiä. Suoritin vedot vielä kahteen kertaan, eli olin nylpyttänyt kännykän oikeaa laitaa 5 kertaa ja joka vedolla sen 300 kertaa. Oikeaoppinen laskutoimitus antaa kokonaismääräksi 1500 hyvin pettynyttä herraa. Tämän jälkeen matchejä tuli ja myös meni, sillä osalla karvanaamoista meni hermo huomionpuutteeseen. Lukema näytti parhaimmillaan 1000 matchiä. Osumatarkkuus farkkuperseellä oli siis lähemmäs 70%, omalla fiksulla, aavistuksen vaativalla profiililla taas sen 6-7%. Tulos on hyvin hämmentävä, vaikka vähän osasin tällaista odottaakin. Olen monelle naiselle aikojen saatossa todennut, että sovelluksessa ja muissa vastaavissa treffipalveluissa on täysin naisten markkinat, jonka seurauksena mut on poistettu, tai kylmästi kielletty asia. Mutta tässä kerrankin faktatietoa teille hyvät leidit, tämän ainoan kerran TE olette väärässä. Ensinnäkin tuo osumatarkkuus kielii omaa karua kieltään ja sen lisäksi tieto, että tuossa nimenomaisessa sovelluksessa on todella paljon enemmän miehiä, olkoonkin epätoivoisia, kuin naisia. Omalla profiililla tehty todenperäinen tutkielmä päättyi 500 vedon jälkeen, koska ehdokkaat loppuivat, naisprofiililla oli vielä 1500 ehdokkaan jälkeen vaikka kuinka paljon hyljeksittäviä tapauksia.  

Puretaanpa sitten vielä loppuun vähän ajatuksia matchien sisällöstä. Naiset kuulemma vetää himoissaan tai rakkaudennälässään oikealle ainoastaan 14% miehistä, eli pitääkö ajatella vain noin pienen määrän olevan kiinnostavia? Itse tutkailin profiilien sisältöä ja herrojen toimintaa. Hyvin moni miehistä oli näin objektiivisesti ihan kivan näköisiä ja fiksun oloisia. Harvalla oli samanlaista pelkkää emojirivistöä (koska ei me niistä vittu mitään ymmärretä), kuin naisilla, suurella osalla oli monta kuvaa ja eri tilanteissa. Oikeasti sali-, auto tai motskarikuvat olivat aika harvassa, vaikka ne naisten mielestä onkin yleisiä. Mutta sitten hyvin geneeriseen ongelmaan miesten kuvissa, suurella osalla ne olikin laadullisesti perseestä (vaikka siis niin oli kirjaimellisesti myös omani), vaikka määrä olikin riittävä. Lisäksi kliimaksin tulos oli miesten osalta jäätävä. Olin ollut ns. 5 päivää nainen ja jo olin vittuuntunut miehiin, ymmärrän siis tämän jälkeen naisia vieläkin enemmän. Aloitukset miehillä oli helvetin tylsiä, sieltä tuli ”moiccua”, ”lähetääks paneen”, ”hyvä perse” (eri variaatioilla), tuli suoraa ehdottelua ja jo toisessa viestissä ehdotettiin wappiin siirtymistä.
Naiset on venuksesta ja miehet on perseestä

Tuntu, että olin todellakin epätoivon kaivo, joka nieli kaiken sisäänsä. Monet näistä suuren pettymyksen tuottaneista oli bionsa faktojen mukaan fiksuja kavereita. Siellä lääkärit, juristit, sijoittajat jne, korkeamman profiilin ”herrasmiehet” änkes kärki edellä suoraan asiaan. Onko todellakin niin, että tästä treffailusta on tullut helvetin suoraviivaista, eikä enää haluta yhtään panostaa treffailuun, itsestä kertomiseen tai toisesta selvääottamiseen? Todellakin sanoisin, että naiset on kyllä venuksesta ja miehet on perseestä!!! Tässä kohtaa tosin ihmettelen, että miksi oma profiilini ei ole saanut juuri minkäänlaista vastaanottoa, vaikka olen aina viilannut kuvat ja tekstit kuntoon juuri sen perusteella, jota naiset toivovat. Tässä kohtaa siis heittäisin pienen kuvainnollisen porkkanan naisille ja toivoisin myös teiltä hiukan parempaa validiteettia, kyllä meitä kivoja ja fiksusti käyttäytyviä miehiäkin vielä on, meidät tunnistaa juuri siitä, ettei meillä ole noita inhoamianne kuvia portfoliossa.

Kerronpa vielä yhden hämmentävän faktan tutkimusmatkani tuloksesta. Hyvin monet kriteerieni alkupäästä pojat, siis iällisesti, ottivat minuun yhteyttä hyvinkin nopeasti ja veivät keskustelun puutarhan syvimpään kosteikkoon. Ehdotukset oli hyvinkin suoria. Oliko se niin, että pojat etsii äitinsä kaltaista naista elämäänsä, pitääkö se nyt sitten ymmärtää, että äiti ei oo kuitenkaan huora, mutta pikkasen huolimaton nainen, jolla sakset aukee, kun sanoo; ”seesama aukene”?
Sen verran päätin kokeilla pikkupoikien askelmerkkien oikeellisuutta, että otin taas kerran sanallisen arkkuni auki ja annoin palaa. Seuraavaksi syväluotaavsa keskustelu erään 27-vuotiaan nulikan kanssa.

Hän: ”Mimmii mikä boogie, mitä tapahtuu ;)” vai pitäskö mun kutsua sua bootyks kuvan mukaan ;)”
Minä: ”Pikku-Kalle, tädin neuvo: Jos sä oot ihan aito ja rehti suomipoika, tee sun myyntiteksti suomeksi ja sitten vasta piparipalkinto”
Hän: ”eihän niitä lue, vai lukeeko? Voitas kaksin suunnitella se uusi, tädin näkökulmaa pelii ;) ja se piparipalkinto ;)”
Minä: ”Susta ei oo tädin piparilla herkutteleen, se on katsos hyvin nälkänen ja aina niin mehukkaaksi leivottu. Tyytyminen vähempään ei sovi. Parempi on pojusen nylkeä kyklooppia ihan vaan harjoitusmielessä”
Hän: ”Mitä sanot, tämä poju ei kelpaa tädin piparille? ;D”
Minä ”Harjottelet vähän vaatimattomammalla pimpslooralla ensin ja sitten todistat kyvykkyytesi. Mä treenasin nuorempana imemällä golfpalloja puutarhaletkun läpi, jos ymmärrät mitä tarkoitan ;)”

Ensin pojua hekotutti ja sitten poistui takavasemmalla. Päätin kokeilla vielä yhtä, jolla ei edes vielä karvat kasva. Seuraavaa yrittäjää laitettiin näin:

Hän: ”Moi! Mitä sisar hento?”Mitäs sulla on mielessä täällä ;)?”
Minä: ”Huulihölkkä”
Hän: ”En olekaan ennen kuullu tuommosta sanaa ;D”
Minä: Sä ootkin vielä niin nuori pikkupossu ;)”
Hän: ”Voi jumankauta ;D”
Hän: ”Muutama vuos sinne tänne”
Hän: ”Mut onneks sä olet vähän vanhempi, olen kuullu et ton ikäset naiset on oikeen petoja sängyssä”
Hän: ”Miksei sulla oo mitään muita kuvia täällä?”
Minä: ”Tietäisitkin poju, mä imasen vaikka rusinat pullasta tai Ladan pakoputken kautta käymään ;). Tätä leidiä kun pääset polkemaan, muistat elävästi sen hetken, kun sulla lähti pikkupoikana isän rakentamasta polkuautosta jarrut kesken suurimman alamäen; kyydistä on pakko nauttia, mutta lopussa sattuu”.


Näitä stooreja olisi vaikka ja kuinka purettavaksi. Monet miehet pommitti viesteillä, vaikken koskaan vastannut. Joka päivä uusi toivotus tai kysymys, parhaimmillaan taisin laskea 25 peräkkäistä viestiä, ilman vastakaikua. Ehdoteltiin myös salaista seuraa, vaikka monella siltikin oli toive löytää parisuhde ja kivat treffit. Ymmärrän nyt paremmin naisten kiireen ja vituttuksen Tinderissä, oma känny laulo tuota aavistuksen korviavihlovaa sulosointua läpi yön ja päivät pitkät. Sanoisin miehille neuvoksi, jos etsitte suhdetta, panostakaa kuviin ja tekstiin. Ja lopettakaa vittu se pelkän perseen perässä juoksemisen. Jos hanurinnäppäily on ainoo toive Tinderissä, kuraa tulee. Ja naisille, valikoikaa paremmin, kyllä Tinderissä on melko komeita ja fiksuja miehiä, ei aina tarvi sitä salin suurinta kuulapäätä ja muka-alfaa valita, pettymyksetkin pienenee. 

Mä lähden nyt tekemään Gracesta porauslautan, MOICCU!

PS. Mun jussi oli oikeesti ihan kiva, huikeita kavereita, muutenkin ihanaa seuraa, grillailua ja chillailua ;). 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämästä ja kuolemasta

Tinderin tutkailua