Tinderöinnin ja parinmuodostuksen mahdottomuus

Alotinpa tuossa kolmisen viikkoa takaperin asiakkaani ja kaveriksi tulleen henkilön henkilökohtaisena avustajana. Se on sellasta mukavan lepposaa puuhaa; kaupassakäyntiä, koiran ulkoilutusta, remppahommia, muuta avustamista ja reissuja sinne sekä tänne. Oltiin oman työn pomon ja tämän avustettavan henkilön kanssa suunniteltu menevämme paikalliselle puistoalueelle grillaamaan, aurinko paisto ja oli muutenkin hyvä fiilis, joka sitten katkes kuin kanan lento. Oltiin pomon kanssa menossa noutamaan tätä kolmatta henkilöä, kun hänen kotinsa lähellä olevan erikoiskaupan pihalla näin Kaislan ja hänen autonsa. Samantein sydän nousi kurkkuun ja tuli todella paska fiilis; miks just tänään?. Samantein ajatukset siirty meidän kivohin hetkiin ja muistin kaiken vietetyn ajan tuon naisen kanssa, kivoista ensitreffeistä lähtien. Taas aloin paranoiasti miettiin mitä meidän välillä oikein tapahtu, miks se ihminen halus olla mua kohtaan sellanen, kun oli, miksei voitu jutella? Päästiin grillau...

Olen pitkään miettinyt pelonsekaisin tuntein naisten maagista ja velhomaista kykyä tietää ja tuntea mies pelkästään vilkaisemalla nopeasti kuvaa. Monet synnyttyjäosaston hahmot jopa ylpeästi kertovat tästä ominaisuudestaan aistia miehen syvin olemus ja tarkoitusperät edes vaihtamatta sitä surullisen kuuluisaa aloitusfraasia, olkootkin tässä kohtaa vaikka; ”Moi hellu, tykkäätsä junista”? Aloituksena tuo toki on melko klassikko, eikä todellakaan tarkoita miehen olevan autistinen (maalainen korkeintaan, niinkuin allekirjoittanutkin) tai kallellaan antiheteroseksiin, vaan tässä kohtaa koittaa viljellä Kummelimaista (me nelikymppiset kasvettiin hei tän parissa, antakaa edes hetki anteeksi) huumoria sen pienen hymyn tai hymähdyksen toivossa. Itse en aina kykene edes tuohon, varsinkin jos naisella ei ole kuin vitullinen emojikaavio-rivistö profiilissaan, josta sitten koitat tihrustaa, että mitähän signaalia tuokin naishahmo koittaa viestiä. Tyhjä tekstikenttä taas saa ihmettelemään...