Kaislasta ja tikusta asiaa

Alotinpa tuossa kolmisen viikkoa takaperin asiakkaani ja kaveriksi tulleen henkilön henkilökohtaisena avustajana. Se on sellasta mukavan lepposaa puuhaa; kaupassakäyntiä, koiran ulkoilutusta, remppahommia, muuta avustamista ja reissuja sinne sekä tänne.

Oltiin oman työn pomon ja tämän avustettavan henkilön kanssa suunniteltu menevämme paikalliselle puistoalueelle grillaamaan, aurinko paisto ja oli muutenkin hyvä fiilis, joka sitten katkes kuin kanan lento. Oltiin pomon kanssa menossa noutamaan tätä kolmatta henkilöä, kun hänen kotinsa lähellä olevan erikoiskaupan pihalla näin Kaislan ja hänen autonsa. Samantein sydän nousi kurkkuun ja tuli todella paska fiilis; miks just tänään?. Samantein ajatukset siirty meidän kivohin hetkiin ja muistin kaiken vietetyn ajan tuon naisen kanssa, kivoista ensitreffeistä lähtien. Taas aloin paranoiasti miettiin mitä meidän välillä oikein tapahtu, miks se ihminen halus olla mua kohtaan sellanen, kun oli, miksei voitu jutella?

Päästiin grillauspaikalle, hipsin ajatusteni kanssa metsään hakemaan grillauskäpyjä ja mietin: ”voihan elämän vitulliset kävyt”. Laitettiin grilli tulille, grillaitiin ja chillailtiin ja silti en saanut näkemääni pois mielestä. Kaveri tuntee mut sen verran hyvin, että kysy jäikö mua se tilanne vaivaan, kun olin niin hiljanen? Eipä siinä voinu ku nieleskellä ja myöntää. Laitoin seuraavana päivänä vakaan harkinnan jälkeen Kaislalle viestin;" Näytit eilen kauniilta, sydän nousi kurkkuun, sielua raastaa". Arvata saattaa, en saanut vastausta.

Mä oon koittanu treffailla kevyesti, tutustuen uusiin ihmisiin (jotta en taas päätä pahkaa tekis itelleni näin), jotta sais ton kyseisen henkilön ja toimintansa unohdettua, mutta se näyttää olevan helvetin vaikeeta. Kerron loppuun yhden tai kaksi, oikeastaan ne ainoat treffikokemukset, mutta jatkan vielä vallitsevasta aiheesta. Mutta siis aina se ajatus Kaislasta hiipii takaraivoon, eniten siks, että en vaan mitenkään ymmärrä aikuisen ihmisen toimintaa. Mä unohdin koko ihmisen romanttisessa mielessä jo melkein heti alkuun (kaipauksesta huolimatta), kun selvis millanen ihmisen käyttäytyminen on tällasessa tilanteessa. Toisaalta hyvä, että asia tuli ilmi näin, eikä pidemmän suhteen aikana, kun oot jo korvias myöten siinä suossa. Mut kun sais vaan asian ja naisen mielestään. Tämä kaikki tosin kertoo, omalla treffi- ja seurustelumäärillä, että kyllä se sydän ja pää tietää; ketä tuntuu joltain, kuka olis se oikea, keneen uskaltaa rakastua. Hyvä toisaalta niin, luulin lukemattomien turhien ja turhauttavien treffien jälkeen olevani kylmä ja kyyninen sisältä, vaikkakin lopulta näin kävikin; Antaa silti uskoa tulevaan.

Oon useamman ihmisen kanssa keskustellu tästä, koska on vaan toive saada asia harteiltani ja se on toki auttanu. Konsensus on useimmiten meillä ollut, viitaten vielä siihen poliisikommenttiin, että nainen on isän hemmottelema tyttö (perheen kolmesta ainoa tytär), joka on aina saanut mitä halunnut, ilman vastuuta tekosistaan. Tässä tapauksessa kielikellon ”isänä” toimii virkavalta, kun isille ei tällasia asioita voi enää 40-vuotiaana purkaa. Tätä ideologiaa vahvistaa toki myös se, että kerran aktiivisuhteen aikana totesin asian suoraan hänelle, kun näytin itseäni edes jotenkin kiinnostavia asioita, johon vaan todettiin, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa puhua tuollasista jutuista. Mua taas ois pitänyt kiinnostaa aina jutut kukista ja mehiläisistä ja tokihan ne kiinnostikin, olihan ne hänelle tärkeitä juttuja ja sitä kautta minua kiinnostavia asioita. Lopulta kai nuo minäminä-ihmiset on sen minänsä kanssa täysin yksin.

Eniten ehkä olen huolissani Kaislasta, tärkeä kun kerran minulle oli. Viittaan tällä siis kommenttiinsa; ”Sä vaan seurustelet seurustelun ilosta, sulle kelpaa ketä vaan” ja kuitenkin itse hän on aloittanut uuden suhteen pari-kolme viikkoa meidän juttumme jälkeen. En ymmärrä näillä kilometreillä tarvetta sännätä suhteesta uuteen, ehkä hän ei sitten vaan kuitenkaan tunne itseään ja on hukassa, toivon toki täysin vilpittömästi, että löytää itsensä ja sen mitä elämäänsä kaipaa ja haluaa. En yleensä anna sijaa mustasukkaisuudelle, mutta olen kyllä miettinyt skenaariota, onkohan tuo viritelmä ollut vireillä päällekkäin ja mut on savustettu paremman toivossa ulos, keinoja kaihtamatta. Vituttaahan tuollanen edes ajatuksen tasolla.

JOS SÄ LAINAAT TOISEN VENETTÄ, VARAUDU SIIHEN, ETTÄ SIITÄ SAATTAA POHJA VUOTAA

Lupasin kertoa pari treffikokemusta AfterKaisla. En halunnut suinpäin uutta romanssia tai vakavaa suhdetta ja ilmeisesti korkeampi voima oli mukana, sillä eräällä palstalla tuli vastaan ei-niin-vapaa rouva. Tässä on suuri moraalinen dilemma itseni kohdalla, koska en ikinä ole halunnut sotkeentua toisen omaan ja olin tähän päivään asti ollut siitä hyvin jyrkkä. Tässä kohtaa halusin saada kuitenkin muuta ajateltavaa kuin Kaisla ja onpa sitä himot hiirelläkin, saati sitten tällasella norsulla (isot korvat, pitkä kärsä, eikä osaa hypätä tasajalkaa).

Kirjoteltiin ihan pari päivää ja sovittiin kävelytreffit. Oli jo ennen treffejä vähän kiusoteltu aiheella ja mitä tulisi tapahtuun. Käytiin takeaway-kahviemme kanssa kävelytreffeillä meren rannalla eräänä aurinkoisena päivänä. Oltiin jo takasin autoilla, kun näin neidon ilmeestä, että nyt mieheltä odotettiin toimintaa. Varmat askeleet hallituksen kieltoalueelle ja mojova kielisuudelma; neidolta lähti lähes jalat alta ja tämä joulukuusen kokonen daami meinas vetää tonttiin. Autoin neidon autoon ja toivotin Ensio Itkosmaisesti hyvää ja turvallista kotimatkaa.

Seuraavat päivät oli teinimäistä kihertelyä wapin laulaessa kuumana. Vapaapäivät meni kivasti viestittellen, sängyllä maaten, etätöissä olevan ja parisuhdeseksiin (tai sen puutokseen) turhautuneen upeuden kanssa. Oli kyllä jotenkin kuumottava tilanne, vaikka omatunto kaihersikin. Parin päivän päästä sovittiin naisen saapuvan kylään ja agenda oli selvä; pystymailaa keskikentälle, kotipaikkakuntani pesäpallotermiä käyttäen.

Nainen tuli kylään; avasin oven ja jo siinä vaiheessa jorma oli tanassa, kuin lauantai-illoista tutussa Ruutuässässä aikoinaan. En oo ikinä nähny kenenkään riisuvan niin nopeesti (nopeita pukemisia ja poistumisia on kyllä nähty), kun tää daami. Aavistin ja tiesinkin, ettei tällä kotirouvalla ollut aavistustakaan mihin miehen kieli pystyy, paitsi solvaamiseen, joten päätin demonstreerata. Tähän toteamus oli, ettei kukaan koskaa (tässä kohtaa se kylmä hiki, tiäks?)...mutta se jatkui, oo laukassu manuaalisti; oli siis ilmeisen tyytyväinen.

Viestittely kuumeni, wappi huusi overloadia ja kiima rouvassa anto ilmeisen vallan. Kyselin jatkotoiveita seksin saralla, toki myös muuten, mutta tällasissa jutuissa yleensä toi aikuisten myllerrys näyttelee suurta roolia. Seuraavalla kerralla päätin olla helvetin rohkee ja testata naisen kanttia; mä tein rapurisottoa (Ja nyt ne, jotka epäilee, osaan kyllä tehdä muutakin), eikä nainen alkanut änkyttään tai juossut karkuun, bueno! Mulle oli heitetty ilmoille toive ikuisesta haaveesta; multiorgasmi (mikä ihana haaste).

Lautaset oli tyhjät, kieli korvaan ja iso käsi farkkuperseelle. Tukka sivuun, pitkiä ja hitaita niskasuudelmia ja isot kädet pystytykeille; saatoin jopa itse aistia naisen kylmät väreet, ne hiipi pitkin upean pitkää vartaloa. Tuuppasin naisen sängylle ja riisuin, kuin se ois ollu maailmanennnätysyritys. Kieli kiellettyyn ja pianonruopijan kaks pisintä kynnellistä hallintalaitteeseen, G-molli oli sorminkosketeltavissa.

Kolmannen huutosäestyksen saatteleman kliimaksin jälkeen nainen keskeytti allekirjoittaneen, kesken työn touhun, sanomalla; ”Sä oot kone”. Tämän mä toisaalta tiesin, mut onhan se helvetin kiva kuulla. Laulatin lämmitettyä konetta vielä kikka-kakkosella ja homma finaaliin. On se kyllä ihana tunne ja näky, kun nainen on sen näkönen, että joku mies on KERRANKIN tehnyt jotain oikein. Seuraavan päivän etäily meni kuulemma seisaaltaan.

Tarina jatku samoissa merkeissä, musta oli kuulemma kerrottu jopa anopille, josta ei ikinä anoppia edes tulisi. Tämä toisaalta ihmetytti. Käytiin myös hämeessä tekemässä pieni retriitti yhdessä, ihan vaan päivän reissu. Matkalla kyselin oikeesti kiinnostuneena, että mitä elämällään ja liitollaan haluaa tehdä, vastaus oli; ”en tiedä”.

Mä olin ihan alusta asti ottanu sen asenteen, että vaan hassutellaan, en halua kuulla mitään eroan miehestä- jargonia, enkä edes odottanut sellasta. Naiset saa samassa tilassa uskoa ja toivoa mitä haluaa, kaikki tietää kuitenkin faktat; Monikaan ei leikkikalunsa vuoksi eroa.

Päätepiste tarinalle tuli kahdestakin syystä, näin ainakin uskon ja taas kuitenkin nopeammin kuin uskoinkaan. Ensimmäinen oli se, kun aloin saamaan vaaleanpunaiset lasit päässä kirjotettuja viestejä, jossa lähes kulliteltiin ja mussukoitiin. Sanoin, etten lähde tolle tielle, otan tämän jutun täysin realistisesti ilman lässytystä ja ajatusta edes parisuhteesta. Naisessa ei siis ollut mitään vikaa, päinvastoin, kiva, fiksu, kaunis, omasi hyvän huumorin ja ihan minttiä vällyissä. Kerrottuani oman kantani, totesi hän, että todellakin hänen on mietittävä tilannetta, mutta olisi kiva jos voitaisiin olla samalla höpönassu-linjalla. Sivulauseessa taas totesi, ettei halua tai että pelkää mun rakastuvan itseensä. Aavistuksen ristiriitaista signalointia, mutta vastapuolella oli täysin paljasjalkainen nainen ja sillon sekavuus viestinnässä on musta ihan ok.

Toinen eriteille vienyt tekijä oli se, että kerrostaloni hississä eräälläkin erotiikkaretriitillään törmäsi naapuriini, joka oli entinen alaisensa. Tästä päästiin kiinnijäämisen pelkoon; homma oli paketissa. En taida enää kyllä maistaa toisen hillopullaa, vaikka kokemus se tämäkin.

- Älä viitti olla naurettava!

- Mitä, onko sulla siihen muka joku yksinoikeus?

Rouva-gatesta viisastuneena päätin ottaa kevyemmin. Kirjottelin alkuun hyvin fiksulta ja filmaattiselta kuulostaneen neidon kanssa. Akateemista koulutusta hankkimassa oleva, viehättävä äitihahmo. Ei montaa lausetta kirjoteltu, kun ehdotin treffejä, johon neito suostui. Päätettiin vetää koronakahvit jokirannassa, sillä asuttiin melko lähellä rantaa molemmat.

Treffit jokirantaan; kävelyä, fiksua keskustelua (josta sain myös kipinän vinoumien kirjottamiseen) ja hyvin lepposaa tutustumista. Kahvimopolta herrasmiehen tarjoamat kahvit ja rantakivetykselle istumaan. Mulle oli heitetty ukaasi aikatauluista, mutta jutustelun ohessa aikatauluja kuulemma pysty venyttään. Olin otettu, viihdyin tuon tähtisilmän seurassa.

Oltiin istuttu kahviemme kanssa varmaan reilun tunnin ja kierrettiin vielä pidempi kävelyreitti takaisin. Saatoin naisen kotiportilleen, heipattiin ja nainen huikkasi perään laittavansa mulle numeronsa. Numeron sain parin päivän päästä, oli kuulemma ollut vähän opiskelu- ja työkiireitä.

Mulla oli ollut naisen numero neljä päivää, jonka aikana oli vaihdettu yhteensä ehkä kuusi viestiä ja hyvin verkkaasti, mutta ei mun puolelta. Hiukan tästä hämmentyneenä kysyin miksi hän itse halusi antaa numeroni mulle (kun helpompaa ois ollut sanoa, että kivaa oli, heipataan kun tavataan), johon vastaukseksi sain ettei hänellä ole haku päällä, kuten mulla, eikä kiinnostusta tavata uusia ihmisiä, mutta hän etsii oikeaa parisuhdetta, mutta miettii varattua miestä, jota siis ei voi koskaan saada.

Tässä kohtaa mun vasemman aivolohkon ne kaks hernettä törmäs niin pahasti yhteeen, että mulla meni niska jumiin ja toisaalta taas oikeen aivolohkon synapsit niin solmuun, ettei päässä ollut kuin yksi ajankohtainen kysymys; ”Mitä vittua mä just luin?” ja ”Voiko korona pehmittää aivot?”. Ei muuten olla pari tälläkään hetkellä.