Pikarakkaus; sydänsuruja, tuskaa ja hämmennystä

Jatkan tässä kertomalla viimeisimmästä suhteestani, joka jäi hyvin tyngäksi ja on itselleni edelleen hyvin arka paikka. Halusin avata tämän asian, jotta lukija ymmärtää minussa myös herkän puolen, sillä tiedän jatkokirjoitusten luovan ehkä aavistuksen kusipäisen kuvan. Samalla tämä näpyttely tekstimuotoon toimii itselle vähän kasvualustana tulevia naiskontakteja ajatellen ja toivon myös ehkä lukijoiden kommentointia missä itse tein virheen.

Tapasin marraskuun loppuvaiheilla viime vuonna erään treffipalvelun kautta mukavalta kuulostavan naisihmisen Siinä vaiheessa itsellä oli sinkkuilua takana jo melkein pari vuotta ja koin olevani täysin valmis uuteen suhteeseen, jossa voin antaa kaikkeni. Kutsuttakoon tässä ja tekstin edetessä kyseistä henkilöä Kaislaksi.

Kaisla vaikutti kirjoituksissaan hyvin mukavalta ja fiksulta, oli lapseton niinkuin itsekin (Lapsia vastaan minulla ei ole mitään, päinvastoin, mutta lapsetonta naista on helpompi tapailla spontaanisti). Numerot vaihdettiin nopsaan ja seuraavat illat oli kuin kaksi teiniä olis kiusotellut toisiaan seksihuuruisessa mopoautossa. Onneksi sovittiin pikaiset kahvitreffit ja kahvikupposten jälkeen kummallakin oli toisistamme edelleen todella hyvä fiilis, itse olin jopa aivan häkellyksissä; Voiko mulle käydä näin lukemattomien tyhjien Tindertreffien jälkeen?

Kaisla kerto mulle, miten hänen entinen suhteensa oli ollut ikävää, pettämistä ja pettymystä. Hän toivoin rinnalleen miestä, joka osaa ottaa ohjat, on toimelias, koska vanhassa suhteessa hän oli joutunut tekemään aina kaiken. Olin enemmän, kuin hyvilläni, en Kaislan kokemuksesta, vaan siitä, että mä pystyn tarjoamaan enemmän. Olen aina ollut hyvin toimelias monilla elämän osa-alueilla. Mä oon pienestä pitäen hakannut takkapuut, kantanut ne sisään, siivonnut, hoitanut lapsia, vaihtanut autoon renkaat ja itsenäistyessäni opetellut kokkaamaan, josta on tullut mulle hyvin rakas harrastus.

Eipä mennyt ekojen treffien jälkeen liialti aikaa, kun kaksi toisistaan kuumotuksissaan olevaa sinkkuihmistä sopi intiimimmät treffit; Kaisla lupasi kokata huippuillallisen luonaan, olihan hän ammatiltaan myös kokki. Viikko ensitreffien jälkeen, perjantai-ilta ja treffit tiedossa. Pikkupoika minussa heräsi, en osannut valita vaatteita ja olin aivan tohkeissani. Kaisla nouti minut läheiseltä huoltoasemalta, josta ostin matkaoluen ja paketin pikkusikareita iltaa varten.

Nousin Kaislan kyytiin ja mietin pitäisikö antaa pusu, jonka jätin tässä vaiheessa kuitenkin tekemättä, ehkä se toimi päinvastaisena kiusotteluna ja myös herrasmiesmäisenä käytöksenä, ajattelin, että lupaa sille ei vielä ollut annettu.

Kun päästiin Kaislan kotiin, autoin kassien purkamisessa, rohkaisin itseni, otin Kaislaa hellästi niskasta kiinni ja annoin mojovan suudelman, johon Kaisla vastasi hyvin intohimoisesti, selkäpiitä karmi miten hyvältä se tuntui. Ilta sujui muutenkin hyvin romanttisesti, nautin hyvästä viinistä samalla katsellen, miten tuo hyvin seksikäs nainen ammattitaitoisesti loihti meille huikean illallisen. Keskustelu oli hyvin sujuvaa, naurettiin, pussailtiin ja käytiin läpi molempien elämän arkoja osa-alueita, tuntui kun olisin tuntenut tuon naisen jo pidempään tai ainakin olisin halunnut tuntea.

Odotukset illan suhteen oli vain, että saisin tutustua tuohon upeaan olentoon, kuitenkin kummankin aloitteesta yö vietettiin Finlayson-humpalla, joka oli molemmille hyvin tyydyttävä kokemus; Koeajo oli suoritettu onnistuneesti, näin sen Kaisla minulle muotoili.

Aamukahvia hörppiessäni, naamallani oli jokerimainen virne, joka olisi vituttanut Batmaniakin. Eikä se virne muuten lähtenyt seuraavien viikkojenkaan aikana, tämä mies oli täysin myyty, ja aivan syystä Seuraavat hetket viestiteltiin, nähtiin, tutustuttiin lisää, olin onneni kukkuloilla. Herkällä hetkellä Kaisla pyysi, etten rikkoisi häntä, on jo kuulemma niin rikki ja rakastumassa muhun. Mä tein sen, mikä parhaalta tuntui ja mitä olen saanut eläissäni harvoin tehdä, kuiskasin hänen korvaansa; "Mä rakastan sua" (Tähän mä en koskaan saanut vastakaikua, vaikka totesin usein asian hälle...ajattelin, että sitten omaan tahtiin.)

Aina loppuvuodesta meillä on tapana viettää ”Jessen” syntymähetkeä, niin viimekin vuonna. Olin niin varma tunteistani, että kysyin haluaisikohan Kaisla viettää kanssani tuon juhlan (Enkä sitten ole yhtään jouluihminen) ja kenties tavata perheeni, joka asuu kauempana ja jossa on tullut tapana edes jouluna käydä. Arvaatte varmaan sen innostuksen, kun Kaisla vastasi myöntävästi. Jouluaatto vietettiin kahdenkesken nauttien hyvästä (Ei joululaatikoita, hyi saatana) ruuasta, juomasta ja toistemme seurasta. Joulupäivänä ajoimme kotikonnuilleni kylään, tutustutin Kaislan perheeseeni, muille läheisille sukulaisilleni ja tuttavaperheelle, se olo oli jotain aivan sanoinkuvailematonta.

Tässä välissä sitten kävi pieni ihmeellinen takapakki; Kaislalla ei ollut vajassaan takkapuita, joten totesin, että hän hommaisi kasan puita pihaan, mä hoidan ne sisään yksin tai kavereideni kanssa, hämmennys oli suuri, kun hän suuttui asiasta, mulla ei ollut kuulemma mitään asiaa tehdä niitä hommia, talohan oli hänen. Olin myös aiemmin todennut, että autan häntä kattojen maalauksessa, josta samanlainen reaktio,kuin puusouvista. Olin hämmennyksissä, hänhän toivoi juuri toimeliasta miestä. Toki, olihan meillä aiemmin tilanne, kun olimme molemmat tulleet töistä ja sovittiin yhteisestä ruokailusta. Halusin ottaa ohjat ja tehdä meille cesarsalaatin. Kun päästiin kaupasta Kaislan luo ja hetken hengähdyksen jälkeen olin aloittamassa kokkailua, iski Kaisla keittiöön neuvoi ja tiuski miten kaikki pitää tehdä...silloin laitoin sen vielä nälkäkiukun piikkiin, mutta myöhemmin aatos liian itsenäisestä naisesta alkoi hiipimään takaraivoon. Mies ei saakaan viedä hänen asemaansa...tai sitten hänen ajatusmaailmansa mukaan mies ei osaa tehdä asioita.

Loppuvuosi ja alkanut uusivuosi kuitenkinmeillä oli hyvin tiivistä ja intensiivistä, vietin useamman päivän Kaislan luona, oltiin jo kuin toisiimme totuttu pari. Ja sitten kaikki muuttui, kuin salamaniskusta; Muistan vieläkin sen sisälläni viiltävän tunteen, kun Kaisla omalla sohvallaan kesken sylikkäinmakoilun toteaa; ”Mua ahdistaa”. Pelonsekaisin tuntein ja hiki otsalla kyselin ahdistuksen syytä. Syy oli kuulemma liian tiivis yhdessäolo. Ymmärsin toisaalta asian ja toisaalta mua vitutti, näinkö tää loppuu.

Me vaihdettiin intensiivisyys vähän pienemmälle volyymille. Nähtiin kerran viikkoon, se oli oltava mulle fine, vaikka se kyllä harmitti mua. En osannut käsitellä asiaa, koin sen jo varmana hylkäyksenä. Päälle hiipi joku helvetin puolustusreaktia, olin oluella ja kirjotin vaan wappiviestiin harmitukseni, väärän sanan väärällä intonaatiolla ja Kaisla koki sen vittuiluna...sitähän se ei ollut. Tämä oli lopun alkua, Mun harmitus koitui koko ihanasti alkaneen jutun kuolemaksi.

Meidän juttu kyllä jatkui, mutta kisma oli synnytetty ja kaiketi se oli koko loppuajan olemassa. Kaisla kuitenkin esitteli mut rakkaalle veljellee perheineen. Alkuaikana olinkin jo parhaan kaverin tavannut glögi-bileissä, olipa siellä vähemmän kaverillinen parikin. Tuo ilta meni muuten niin, että neito veti suhteellisen nopeet humalat, oksensi ennen kuin lähdettiin mun luo...mä hoidin huolehtivaisena neidon mun sänkyyn nukkuun. Aamulla itse kävin heittämässä työkeikan ja neito nukkui sen aikaa pahaa oloaan lämpimän peiton alla.

Kaisla on hyvin vahva persoona ja helvetin ehdoton ajatuksissaan ja mielipiteissään, kaiketi egollaan suojelee haurasta minuuttaa ja itseään myös uudelleen satuttamiselta. Joka kerta, kun se etusormi nousi pystyyn, tiesin, että nyt tulee hyvin vahva kommentti jostakin,eikä siihen voi sanoa, kuin kyllä rakas. Olen itse hyvin suvaitsevainen, hyväksyn itseni ja muut ja muiden elämäntavat jne, mutta toinen osapuoli mieluusti kertoi, miten muiden tulisi elää...tässä kohtaa olin melko ihmeissäni. Esimerkiksi kerran automatkalla alkoi yllättäen paasaus siitä, miten tyhmä hänen ystävänsä on, kun se haluaa muuttaa kerrostalosta rivitaloon. Ainoa oikea vaihtoehto on tietenkin oma talo, koska hänkin tekee niin ja se on niin paljon edullisempaa. Minä kun en ole miellyttäjä, vaan puolustan mieluusti asiaa, totesin, että kaikki sinkkunaiset ei halua asua talossa, jossa on aina jotakin laitettavaa, mietittäävää ja kustannukset jaetaan tasan yhden ihmisen kesken, mutta tämä ei millään naisen ajatusmaailmaan käynyt, koska se asia oli jo lapsesta päähän ajettu. Isällä oli osuutta asiaan ja isän kasvatuksella.

Yksi hämmennys oli myös ylitse muiden. Alkuvuodesta oli melkoisia myrskyjä. Kaisla kertoi mulle, että eräs yö saunamökin huopakatto oli alkanut repsottaan ja hän oli käynyt sen nakuttamassa kiinni. No, oma tupa, oma lupa ja itsenäinen nainen, joka ei apua ota vastaan, vaikka toimeliaan miehen haluaakin. Meni kaksi viikkoa, kun asia otettiin uudelleen käsiteltäväksi. Tuli hyvin aggressiivinen kysymys, miksi mä en ollut ilmoittanut huoltani, koska hän oli kiivennyt katolle kattoa nakuttamaan, koska ainakin kaikki hänen kaverinsa oli tehnyt niin. Se ilme oli ku sellanen perseraiskatun, yhtä aikaa hämmentyneen ja innostuneen pikkupojan kasvoilla....”Mitä vittua, sähän halusit hoitaa talon asiat itse, minun puuttumatta, mutta nyt pitäisi esittää huolestunutta ja nostaa jalustalle?” Miten tämä pitäs ymmärtää, oliskos vinkkejä, naisilta toivoisin mielipiteen?

Edelleen jatkettiin, nähtiin kerran viikkoon,kerran kahteen viikkoon. Mua rassas tää tilanne helvetisti, olisin halunnut olla ton ihanan naisen kanssa useemmin, tosin olihan mulla juuri uusi alkanut työ, joka vei onneksi aikaa ja huomion muualle. Käytiin yksi sunnuntai ennen mun töitä kahvilla keskustelemassa kismoista ja meistä. Kaisla heitti mut työpaikalle, ojensi tylysti kätensä kättelyn merkiksi ja sanoi, että suhde oli tässä. Helvetti miten tylyä, halventavaa ja alentavaa. Olinko mä ollut vaan joku helvetin huono myyntimies paskan kaupan päätteeksi, jolle tarjotaan ovi poistumisen merkiksi ja lämmintä kättä. Mulla oli paha olla...

Sitten tuli se lopullinen niitti, korona joka pysäytti maailman ja monet naiset alkoi hysteerikoiksi, näin myös Kaisla. Sain vielä edellisen episodin päätteeksi Kaislan vastaamaan viesteihin, sain jopa luvan soittaa. Keskusteltiin, kuten kaksi aikuista, ajattelin, että saataisiin vielä välimme sovittua. Mulla oli ton puhelun päätteeksi parempi olla.

Korona ja rajoituksen koveni. Viestitin Kaislalle, hän vastas, mutta tyyli oli muuttunut kovemmaksi. Hän kertoi, ettei tapaa ketään, on karanteeenissa, kuten muutkin, koska hallitus käskee. Mä sanoin, että haluan jatkaa elämääni, menen Tinderiin (Tiedän, vitun tyhmä kommentti naiselle, jota on petetty...en herättänyt kovaa luottamusta, vaikka suhde olikin katkolla). Kaisla haukkui minut pystyyn viestitse, koska en kuuntele hallituksen ohjeita ja minä kuulemma vain haluan seurustella seurustelun ilosta, kohteeksi käy kuka vaan. Näin asia ei kuitenkaan ole, sillä minä jos kuka valikoin, kenen kanssa parisuhdetta rakennan. Totesin tähän hiukan ivallisesti Wapin ääniviestissä, että; ”toivottavasti sulla on riittävästi vessapaperia ja tonnikalaa, tulevat ehkä tarpeeseen”. Tästä suivaantuneena nainen blokkasi mut wapissa. Olin myös seuraavana yönä töissä ja kaskummaa, huomasin miten mun blokki oli poistettu ja yllättäen tulee ilmoitus; ”vastaamaton wappipuhelu käyttäjältä Kaisla”. Laitoin wapissa viestin, että mitähän neito touhuaa, vastaukseksi sain; ”Sählään” ja taas blokkaus.

Laitoin viestin vanhalla kunnom viestillä, etttä mitähän neito touhuaa (Kaikki vähänkään tekniikasta ymmärtävät tietävät, mitä blokkaus wapissa vaatii). Sain vastaukseksi, että hän vain sääti asetuksia..joo, eli tässä kohtaa ajattelevat yksilöt ymmärtävät, että kyse oli huomion hakemisesta. Keskustelu jatkui, ja nyt syy blokin poistamiseen olikin se, että katsottiin, olenkohan minä rauhoittunut ja en kuulemani mukaan ollutkaan.

Viimeinen viesti meidän välillä oli 22.3, sen jälkeen Kaisla hiljeni. Työni puolesta sain tietää kolmen viikon päästä, että neidolla on uusi suhde (Kuka seurustelikaan seurustelemisen ilosta), itse taas en edes kyennyt tai kykene vieläkään ajattelemaan uutta ihmistä tai suhdetta elämääni ja siksi tätä tässä nyt kirjoitan. Laitoin Kaislalle viestin, en edes aggressiivista, vaan miten pahalta tuo tilanne siinä kohtaa tuntui. Syytti minua stalkkaamisesta ja että kuvittelen asioita. Vaihdettiin tekstejä muutamia, kunnes totesin, että haluan tietää, onko hänellä ollut suhde yhtä aikaa minun kanssani päällekkäin (Koska oli melko klassiset pettäjän oireet, riidan haastamista ihan pienistä asioista jne), että tiedän käydä sukupuolipolilla...tässä kohtaa naisen ego tuli alemmas ja kerto, että mitään ei ole ollut päällekkäin. Uskon tai en, testeissä kävin.

Tämän jälkeen laitoin vielä viestiä (olin alentanut itseni todella alas, kerroin miten paha olo on, kun asiat meni niin, eikä niistä puhuttu kunnolla), että olisi ollut kiva keskustella asioista aikuisten tyyliin, kasvotusten ja rehellisesti, mutta hän ei halunnut puhua puhelimessa, saati kasvotusten. Tämä hämmentää miten aikuinen, fiksuksi itseään tituleeraava ihminen voi toimia noin lapsekkaasti, jättäen vaan kaiken taakseen, etsien seuraavan uhrin tai sen huuman tunteen ja edellinen tärkeä (tai näin mulle annettiin ymmärtää) ihminen jätetään kuin roska silmästä. Kerroin parissa viestissä millasta tuskaa puhumattomuus aiheuttaa mussa ja miten paljon kivampaa ois molempien jatkaa elämää, jos asiat juteltais, sovittais ja sen päälle vaikka halaittais, mutta hänen viimeisen viestin viimeinen sanoma meni näin; ”Jos puhut meidän asioista mun kavereille, tai lähipiirille, mä teen susta rikosilmoituksen”.

Ikävä on kova vielä tätä naista kohtaan ja haluaisin tietää, mikä rikkoo ihmisen noin...jos joku tietää paremmin, otan mieluusti kommentteja vastaan.