Tinderöinnin ja parinmuodostuksen mahdottomuus

Alotinpa tuossa kolmisen viikkoa takaperin asiakkaani ja kaveriksi tulleen henkilön henkilökohtaisena avustajana. Se on sellasta mukavan lepposaa puuhaa; kaupassakäyntiä, koiran ulkoilutusta, remppahommia, muuta avustamista ja reissuja sinne sekä tänne. Oltiin oman työn pomon ja tämän avustettavan henkilön kanssa suunniteltu menevämme paikalliselle puistoalueelle grillaamaan, aurinko paisto ja oli muutenkin hyvä fiilis, joka sitten katkes kuin kanan lento. Oltiin pomon kanssa menossa noutamaan tätä kolmatta henkilöä, kun hänen kotinsa lähellä olevan erikoiskaupan pihalla näin Kaislan ja hänen autonsa. Samantein sydän nousi kurkkuun ja tuli todella paska fiilis; miks just tänään?. Samantein ajatukset siirty meidän kivohin hetkiin ja muistin kaiken vietetyn ajan tuon naisen kanssa, kivoista ensitreffeistä lähtien. Taas aloin paranoiasti miettiin mitä meidän välillä oikein tapahtu, miks se ihminen halus olla mua kohtaan sellanen, kun oli, miksei voitu jutella? Päästiin grillau...

Jatkan tähän vielä sivuten edellistä päivitystä. Olen tässä ihmetellyt sellaista asiaa, että miksi nainen, joka ei ole kokenut kivoja ja positivisia asioita miehen toimesta, ei kestä niitä uudeltakaan mieheltä. Onko se itsetunto todellakin niin heikko? Mieluummin otetaan se vätys, joka ei osaa sanoa kauniita asioita tai hemmotella naistaan ja sitten taas suhteen päätyttyä itketään miten paska suhde oli tai suhteen edetessä haukutaan kilpaa Ritva-Liisan ja Pirren kanssa, kenellä on paskin mies. Itse edelleen olisin otettu naisesta, jolla on se hyvä itsetunto, kestää miehensä hyviä ominaisuuksia ja osaa arvostaa niitä. Sellasta naista mä katsoisin ylöspäin (empatian ja sympatian tasolla, fyysisesti se on lähes mahdotonta). Kerron tässä vielä pari kokemusta viime vuodelta, hämmästyttäviä molemmat edelleen. Tinderin kantturakisan (ei saa loukkaantua, läppäähän se vain oli) voiton vei tällä upea, pitkä, koulutettu blondi-ihminen. Tovin kirjoittelun jälkeen vaihdettiin numeroit...

Tässä osiossa ajattelin käsitellä parinmuodostuksen hankaluutta, jossa ongelmaksi muodostuu miehen hyvät ominaisuudet ja naisten, mielestäni, liiallinen vaativuus/itsekkyys. Naiset treffipalstoilla kertovat haluavansa miehen hyvillä ominaisuuksilla; kokkaava, huomioiva, fiksu ja kiltti mies lukee monen kriteerikentässä. Itse kuitenkin olen huomannut, että kun miehellä sitten nämä ominaisuudet löytyvät, ja kenties vähän ekstraakin, sitä ei sitten kestetäkään. Ongelmaksi koen vahvasti sen, ettei naisen itsetunto annakaan periksi sitä, että mies saattaa osata ja tietää enemmän ja myös se, että nainen kokee miehen taitojen kautta oman paikkansa perheen dynamiikassa uhatuksi, vaikkei siis ole vielä edes mistään parisuhteesta keskustelu, ollaan oltu vasta tutustumisen asteella. Itse miehenä olisin hyvin otettu ja hyvilläni, jos vastaan kävelisi itsevarma nainen, jolla on vahva tietämys, on sinut itsensä kanssa, hyväksyy muut sellaisena kuin ovat ja handlaa monet elämän osa-alueet. ...

Jatkan tässä kertomalla viimeisimmästä suhteestani, joka jäi hyvin tyngäksi ja on itselleni edelleen hyvin arka paikka. Halusin avata tämän asian, jotta lukija ymmärtää minussa myös herkän puolen, sillä tiedän jatkokirjoitusten luovan ehkä aavistuksen kusipäisen kuvan. Samalla tämä näpyttely tekstimuotoon toimii itselle vähän kasvualustana tulevia naiskontakteja ajatellen ja toivon myös ehkä lukijoiden kommentointia missä itse tein virheen. Tapasin marraskuun loppuvaiheilla viime vuonna erään treffipalvelun kautta mukavalta kuulostavan naisihmisen Siinä vaiheessa itsellä oli sinkkuilua takana jo melkein pari vuotta ja koin olevani täysin valmis uuteen suhteeseen, jossa voin antaa kaikkeni. Kutsuttakoon tässä ja tekstin edetessä kyseistä henkilöä Kaislaksi. Kaisla vaikutti kirjoituksissaan hyvin mukavalta ja fiksulta, oli lapseton niinkuin itsekin (Lapsia vastaan minulla ei ole mitään, päinvastoin, mutta lapsetonta naista on helpompi tapailla spontaanisti). Numerot vaihdett...

Olen pitkään miettinyt pelonsekaisin tuntein naisten maagista ja velhomaista kykyä tietää ja tuntea mies pelkästään vilkaisemalla nopeasti kuvaa. Monet synnyttyjäosaston hahmot jopa ylpeästi kertovat tästä ominaisuudestaan aistia miehen syvin olemus ja tarkoitusperät edes vaihtamatta sitä surullisen kuuluisaa aloitusfraasia, olkootkin tässä kohtaa vaikka; ”Moi hellu, tykkäätsä junista”? Aloituksena tuo toki on melko klassikko, eikä todellakaan tarkoita miehen olevan autistinen (maalainen korkeintaan, niinkuin allekirjoittanutkin) tai kallellaan antiheteroseksiin, vaan tässä kohtaa koittaa viljellä Kummelimaista (me nelikymppiset kasvettiin hei tän parissa, antakaa edes hetki anteeksi) huumoria sen pienen hymyn tai hymähdyksen toivossa. Itse en aina kykene edes tuohon, varsinkin jos naisella ei ole kuin vitullinen emojikaavio-rivistö profiilissaan, josta sitten koitat tihrustaa, että mitähän signaalia tuokin naishahmo koittaa viestiä. Tyhjä tekstikenttä taas saa ihmettelemään...

Olen pitkään katsellut ja kokeillut eri treffipalstojen tarjontaa ja kyllästynyt siihen, miten sinkkuilu on mennyt täysin vastakkainasetteluksi ja jotenkin koen, ettei sinkkunaiset ja -miehet enää kohtaa, tunnetasolla nyt ainakaan.  Tinder oli alkujaan oikein mainio sovellus meille juroille suomalaisille, mutta nykyään se tuntuu olevan miesten osalta paikka esitellä 52 senttistä hevoskuurilla kasvatettua palaa, väylää esitellä miehistä lihaansa ja isin maksamaa Bemmiä ja naisille taas markkina-arvon testausta tai oman välttävän itsetuntonsa boostausta. Lisäksi tuntuu, että mielensäpahoittajat ovat lähteneet joukolla liikkeelle, kaikesta negatiivisesta vedetään kyynärvarren kokoinen palko nenään, eikä asioista osata enää keskustella; Tinderissä yksikin väärä sana, pum ja sut on poistettu kusipään leima otsassa. Edellä mainituista syistä johtuen päätin kirjoittaa omakohtaisia kokemuksia, jos se vaikka avaisi edes osan kanssakulkijoiden silmistä. Tilanteet ovat täysin autenttis...